Blogi

8.3.2017 Naistenpäivänä

Muistan, kun meidän mummo sanoi minulle mummolan puuhellan edessä ruokaa jonottaessani ” Mene sinä jonon perälle ja päästä pojat ensin.” Olin kutakuinkin 5-vuotias ja muistan vieläkin sen pohjattoman ällistyksen ja suuttumuksen, joka nousi pintaan. Miksi minun tyttönä täytyisi mennä jonon perälle. Sanoin mummolle, etten varmasti mene. Lapioin sitten omalle lautaselleni kaikki perunamuusit ja lihapullat ja viisi paistettua kanamunaa. Jouduin kyllä luovuttamaan myöhemmin osan nälkäisille isoveljilleni ja serkkupojilleni. Tuolloin en vielä ymmärtänyt, mistä lähtökohdista 30-luvulla syntynyt mummoni omat asenteensa ja oppinsa oli perinyt. Naistenpäivänä on hyvä ensimmäisenä kiittää, että on menty monessa asiassa paljon eteenpäin. Kiitos.

Kiittää siitä, että saan olla nainen Suomessa. Saan käydä töissä, saan tehdä toisena työnä musiikkia, saan olla äiti ja silti yksilö. Saan valita menenkö vai enkö mene, teenkö vai enkö tee! Saan päättää omasta kehostani, omasta äänestäni ja omista tekemisistäni.
Vielä on paljon tehtävää Suomessa ja etenkin maailmalla. Työ jatkukoon, että naiset ympäri maailman pääsisivät likimain samaan tilanteeseen. Tilanteeseen, jossa ei tarvitse koskaan ajatella, että jokin asia olisi saavuttamattomissa, vain sen vuoksi että syntyy tytöksi. Ja, jossa tytön ei tarvitse päästää poikia ruokajonossa ohi vain siksi, että he ovat poikia. Ystävällisyydestä sen voi kyllä tehdä.

Purjehtija on perillä heti veneeseen astuessaan
9.10.2018

Saatoin rakasta 93-vuotiasta sukulaismummoani tänään hammaslääkäriin. Paluumatkalla saimme taksikuskin kanssa niin hienon keskustelun aikaiseksi, että olen vieläkin aivan hämmentynyt. Puhuttiin kiireestä, kiireen tunnusta ja siitä kuinka kaikki se elämään mahtunut kiire tuntuu suorastaan absurdilta 93-vuotiaan silmin ja minulle arkipäivältä. Taksikuski sanoi, että perjantaisin on aina eniten kolareita, kun ihmisillä on niin kiire kotiin, mökille, illanistujaisiin jne…

Sitten hän sanoi jotain todella viisasta. Purjehtia on perillä, kun hän astuu veneeseen, elämää ymmärtämätön autoilija vasta päämäärässään. Hän jatkoi, että entäpä, jos autoilija töistä tai kotoa lähtiessään ajattelisi, että olen jo perillä. Tämä on sitä aikaa, jolloin minä rentoudun, palaudun, kuuntelen hyvää musiikkia, mietin tärkeitä asioita, hengittelen syvää tai juttelen tärkeille ihmisille. Olen jo perillä, vaikka teen vasta matkaa.

Olin äimistynyt. WAU! Tuossa on ideaa! Purjehtia on perillä heti veneeseen astuessaan. Tämä kolahti minuun, koska kuuluun siihen reisikrampissa jalka kaasulla koko matkan, pysähdytään vain, jos on niin kova pissahätä, että vatsaa kivistää ja pienikin töyssy on suuri riski -porukkaan. Nälkä ja jano ei ole mitään pysähtymisen syitä, vasta perillä voi pyörtyä ja sitä ennen kiukutella, kun on niin väsynyt, nälissään ja tietty se reisikin ihan krampissa. Että se siitä kivasta mökkiperjantaista, kun on jo vetänyt itsensä sellaisille kierroksille, että kestää vähintään pari päivää toipua. Ja sitten kaahataan taas kotiin, reisikrampissa tottakai.

Kuvan auto on kuuluisa Cisse Häkkisen Cadillac Hurriganesin Roadrunner-levyn kannesta. Takapenkillä ei muuten ilmaannu niin paljon reisikramppeja. 

Kiitin taksikuskia monta kertaa kuinka hän oli valaissut maailmaani. Lupasin, että minä yritän muuttua enemmän purjehtijaksi, pois itsensä kierroksille vetävästä reisikramppi autoilijasta. Ihan mieletön kohtaaminen väsyneenä tiistaiaamuna muuten.

Rupesin ajattelemaan tätä asiaa myös lauluntekemisen ja elämisen kannalta ylipäänsä. Kun alan tehdä laulua, tulee se ensimmäinen ehkä levälläänkin oleva idis, olen jo yhdellä tapaa perillä. Ilman sitä vaihetta ei syntyisi koko laulua. Siinä kohtaa koko laulu on vielä kesken, mutta siinä tietyssä kohdassa valmis. Olen siis lauluntekijänä perillä, jos ajattelen hiukan toisin. Usein kuitenkin kelaan, että vitsi puuttuu hyvä laini tuosta ja tuosta kohdasta, soinnutuskin ontuu. Toinen säkeistö on kesken. No entäpä ne levyn muut seitsemän biisiä, joita ei ole vielä ollenkaan. Kesken on ja ollaan kaukana, kaukana päämäärästä. Ja erittäin kaukana purjehtijan elämänviisaudesta. Masentuuhan sitä jo omista ajatuksistaankin.

Jos ajattelee laajemmin elämää. Kuinka monesti sitä ajatteleekaan, että sitten kun lapset on vähän vanhempia, sitten kun asuntolaina on maksettu, sitten kun piha on valmis, sitten kun olen laihtunut viisi kiloa, sitten kun olen siinä unelmieni työssäni, sitten kun olen löytänyt sen täydellisen kumppanin, sitten kun ostan uuden auton. Sitten kun, elämässä ollaan koko ajan matkalla kohti päämäärää, jota ei ehkä koskaan tulekaan. Tai, jos tulee niin ollaan niin krampissa ja verenpaineessa kaikesta tykittämisestä, ettei edes pystytä nauttimaan päämäärän tuomasta autuudesta. Suoritetaan vakavalla naamalla ja enemmän tai vähemmän ärsyyntyneenä ohikiidetään koko elämä, koska matka on kesken ja epätäydellinen. Ollaanko oikeastaan koskaan perillä? Auta armias, jos päämäärä ei olekaan aivan sitä, mitä olimme visioineet ja ajatelleet. Oliko matka aivan turha?

Vitsit, kun osaisisikin olla purjehtijan tavoin perillä heti veneeseen astuessaan. Perillä omassa elämässään tässä ja nyt, vaikka ja juuri siksi, että elämähän on kesken koko ajan. Perillä omassa elämässään tässä ja nyt. Wau, kuulostaa niin hienolta, että pakko lopettaa tähän. Tätä on ihan pakko haudutella.
Oletko sinä jo purjehtija? Vai reisikramppi tyyppi? Vai välimuoto?

 

Loista, niin että muutkin ympärilläsi loistavat!
1.10.2018

Kuuntelin kesällä rakkaan ystäväni Ainon kehottamana Calvin Waymanin äänikirjan Fish Out of Water: The Guide To Achieving Breakthrough And Permanently Transforming Into The New You. Kirjassa oli monta ajatuksia hivelevää pointtia, mutta nostan esiin yhden alunperin Jim Rohin lanseeraaman ajatuksen: We are the average of the five people we spend the most time with. Olemme niiden ihmisten keskiarvo, joiden kanssa vietämme eniten aikaa

Aloin miettiä tätä ja sitä kenen kanssa vietän eniten aikaa. Lyhyt vastaus, vietän aikani mieluiten metsän ja koirien kanssa. Mitä tämä kertookaan minusta? Hehheh.

Vakavasti puhuen vietän toki paljon aikaa myös ihmisten kanssa. Työkavereiden, perheenjäsenten, koriskavereiden, muusikoiden, ystävien ja tuttavien kanssa. Mitä vanhemmaksi ja toivottavasti myös viisaammaksi tulen, huomaan haluavani todella viettää aikaa ihmisten kanssa, joilla on positiivinen, eteenpäin menevä draivi, kirkas valo ja sisäinen palo sisällään. Sellainen valo, joka saa muut ympärillä loistamaan.  

Välihuomautus: Kuvan koira on on se, jonka kanssa voisin viettää loputtomasti aikaa.

Ja kuinka onnellinen olenkaan, kun olen saanut sellaisia ihmisiä ympärilleni. Kutsun heitä henkilökohtaisiksi sankareikseni. He ovat sankareita, koska ovat ottaneet omaa elämäänsä niskasta kiinni lempeästi ja samalla vahvan päättäväisesti. Asettavat tavoitteita niin henkilökohtaisessa elämässään kuin työelämässäkin. Kehittävät itseään, ajatteluaan, osaamistaan ja käyttäytymistään. Kuuntelevat ja kuulevat. Opiskelevat ja oppivat. Kehittävät itseään ja kehittyvät. Unelmoivat ja toteuttavat unelmiaan. Pääsevät vaikeista asioista yli ja kuoriutuvat aina kauniimpina ja vahvempina perhosina yli vaikeuksien kotiloista. Mikä tärkeintä eivät koskaan koe tarpeelliseksi lytätä tai vähätellä toisia matkalla omiin tavoitteisiinsa.

Kuinka mahtavaa heitä on seurata ja kuinka mahtavaa heistä on inspiroitua? Nämä ihmiset antavat valtavasti voimaa ja positiivista säteilyä ympärilleen. Näiltä henkilökohtaisilta sankareiltani, joita suuresti fanitan, puuttuu yksi yleisesti elämän draivia lamauttava tekijä. He eivät koe toisten menestystä uhkana, eivätkä tunne kateutta toisten onnistumisesta ja jos joskus tuntisivatkin he eivät anna sille minkäänlaista itseään syövää valtaa.

Minun elämääni rikastuttaa suuresti useatkin tällaiset sankari-ihmiset. He vievät kerta toisensa jälkeen itseään uusille tasoille kaikilla elämän alueillaan ja haluavat vilpittömästi, että kaikki muutkin pääsisivät omiin päämääriinsä. Kun saat muut loistamaan, loistat itsekin! Muistanko olla näistä ihmisistä tarpeeksi kiitollinen? Toivottavasti. Nyt tätä kirjoittaessani ainakin olen. Kiitos, että olette!


Kuvan kuksat ei liity asiaan muuten kuin, että toisessa kupissa oli yhden oman elämänsä sankarin tee, mut kahvin vieressä!

Minäkin haluan olla jollekin inspiraation lähde. Sinnikäs, oman tekemisen voimaan luottava, positiivisia asioita kaiken sekamelskan keskellä nostava ja muita kannustava ja eteenpäin tuuppaava.
Oletko sinä tällainen oman elämäsi sankari? Nostatko sinä kanssaihmistesi keskiarvoa kohisemalla ylöspäin? Ja oletko jostakin kultakimpaleesta äärettömän kiitollinen, joka loistaa vierelläsi, niin että sinäkin loistat? Minä ainakin haluan nostaa muiden tasoa, aamuisin se on kaikkein vaikeinta aamukoomastani johtuen, mutta yritys on kova!

 

Hedelmät tulevat, kun on hedelmien aika
29.9.2018

Rakennutimme oman talon vuonna 2010. Muutimme omakotitaloon, josta tuli koti. Juuri rakennetussa talossa oli paljon kesken. Yläkerta tekemättä ja piha laittamatta, suurimmalta osaltaan.  Halusin kuitenkin miltei ensi töikseni olla kaukaa viisas ja keskittyä olennaisesti tärkeimpiin asioihin. Istutinkin hedelmäpuita, jotta saisimme maistaa pian oman pihan herkkuja. Istutin muutaman omenapuun ja kirsikkapuita. Osa puista alkoi tehdä onnellisesti hedelmiä jo seuraavana kesänä, saimme omenia ja kirsikoita. Kirsikat olivat todella happamia, mutta hedelmiä kuitenkin. Omenia oli muutamaksi herkulliseksi välipalaksi.

Sitten pation vierustalle istutin yhden puun, joka kasvoi kyllä. Vahvisti juuriaan, teki runsaan lehvästön ja paljon oksia.  Muttei antanut ainuttakaan hedelmää,  ei ensimmäisenä kesänä, ei toisena, ei kolmantena, eikä neljäntenäkään. Ajattelin monena syksynä, että kaadan tuon puun, joka ei ole hedelmäpuu ollenkaan ja istutan tilalle toisen. Jostakin syystä en koskaan en viidentenä, en kuudentena enkä seitsemäntenäkään vuonna tullut kaataneeksi puuta. Onneksi, sillä nyt 8 vuotta istutuksesta suureksi ihmeeksi ja hämmästykseksi puuhun ilmestyi  kourallinen hedelmiä, ei omenoita eikä kirsikoita, vaan niin makeita kriikunoita, etten ollut eläessäni maistanut. Hedelmiä ei ollut paljon, mutta ne olivat lupaus siitä, että puu oli enemmän kuin lunastanut paikkansa paraatipaikalla terassin vieressä, hedelmäpuuna!

Hienot asiat vaativat aikaa!

Mietin tuota puuta ja sen kasvua tavallisesta puusta taivaallisia hedelmiä antavaksi hedelmäpuuksi. Hienot asiat vaativat aikaa. Kuinka monesti asiat ovat elämässä juuri noin, vaativat aikaa. Kärsimättömälle suorastaan kirosana.
Ja kuinka monesti olenkaan turhautuneena miettinyt esimerkiksi lauluntekijyyttäni ja ollut luovuttaa. Ajatellut katkaisevani sen vasta kasvuun päässeen varren. En olisi luottanut ja uskonut, että hedelmät tulevat, kun on hedelmien vuoro. Toisaalta en ole osannut arvostaa niitä muutamia hedelmiä, joita olen jo saanut, vehreästä lehvästöstä puhumattakaan.

Kuvita oma unelmasi! 

Unelmien hedelmäpuu puutarhassa on helppo visioida ja nähdä konkreettisesti. Silmät sulkiessaan voi nähdä vehreän, tuuhean ja vankasti juurillaan seisovan puun, joka on täynnä toinen toistaan upeampia ja maukkaampia hedelmiä. Omaa luovuuden hedelmää ja millaiseksi se muotoutuu voi olla vaikeampi nähdä. Se täytyy välillä tosissaan kuvittaa, että se tulee todellisemmaksi. Todelliseen ja konkreettiseen on helpompi pyrkiä kuin häilyvään kangastukseen. Tuo on se minun luovuuteni puu, jota minä kasvatan ja joksi minä kasvan.  Minä lauluntekijänä, sinä kirjailijana, yrittäjänä, mitä ikinä päätätkään olla.
Kasvatan ensin vahvat juuret, rungon, oksat ja lehdet. Ruokin ja huollan. Jaksan pitää puun hengissä roudan ja pakkasten yli, jotta minun puuni tuottaa niitä kauan kaivattuja ja odotettuja hedelmiä. Minun luovuuteni muokkaamat hedelmät ovat lauluja, joita voin tarjoilla kuulijoille. Puu pysyy pystyssä ja on olemassa, vaikka hedelmät tulevat aina silloin kuin on hedelmien aika.

Kypsä kriikuna =  kypsä laulu. Molemmat yhtä herkullisia!

 

Sirkkalankadulla-levy julkaistu!

Veera Marian toinen pitkäsoitto Sirkkalankadulla on julkaistu 30.11. Albumin yhteydessä julkaistiin Tulisipa Joku -single musiikkivideon kera. Kaihoisa ja samalla toiveikas Tulisipa Joku -kappale  pureutuu yksinäisyyteen ja ihmisen kaipuuseen. Katso video IL-TV:stä tai youtubesta.

– Yksinäisyys on yksi aikamme suurimmista tragedioista. Yksinäisyydellä on niin monitahoiset vaikutukset ihmisen hyvinvointiin, Veera Maria kertoo.
Kappale syntyi tyttöjenillan jälkeen Veera Marian kävellessä kotiin tyhjällä kadulla.
– Olimme puhuneet sinkkuudesta ja siitä syvästä kaipuusta. Kävelin yksin kotiin ja korkokenkien ääni alkoi soida, suorastaan pauhata yksinäisyyttä symboloiden. Tuli sanat Tulisipa Joku, Veera Maria jatkaa.
Kappale on saanut avoimen ja kyynelehtivänkin vastaanoton keikoilla.
– Tämä biisi on kolahtanut moniin kuulijoihin, joille yksinäisyys ja ihmisen kaipuu ovat osa arkea.

Sirkkalankadulla-levyn voit tilata levyn Levykauppa X:stä.

Lue levyarvosteluja:
Smacktehjack, Aamulehti,

Kuuntele @spotify.
Katso Veera Marian musiikkivideot youtubesta.

Seuraa Veera Mariaa myös FB:ssä, Twitterissä ja Instagramissa.

 

 

Tulisipa Joku -single

Tulisipa Joku -single musavideoineen on julkaistu. Kappale pureutuu yksinäisyyteen ja on yksi artistin lempibiiseistä levyllä.
– Biisi onnistui mielettömän hyvin. Tunnelma on juuri oikeanlainen. Samoin musavideoon saatiin karu ja autio tunnelma. Kuvauspäivänä edes dronekuvissa ei näy kuin yksi auto, Veera Maria kertoo.
Kappale on saanut lämpimän vastaanoton ihmisiltä ja artisti on saanut siitä paljon palautetta.
– Ihmiset ovat todella ottaneet kappaleen omakseen. On ollut liikuttavaa kuulla kuinka moni on samaistunut tarinaan. Ylipäätään se, että tuntematon ihminen ottaa asiakseen antaa palautetta laulusta on iso juttu, Veera Maria kiittelee.

Missä olet nyt julkaistiin aiemmin syksyllä esikoisalbumin Ainoa isä -kappaleen jatko-osaksi ja niin ikään isänpäivän erikoissinglenä. Isänpäivän kynnyksellä julkaistu kappale kertoo Veera Marian isän yllättävästä kuolemasta kaksi vuotta sitten isänpäivänä.

Sirkkalankadulla-levyltä on aikaisemmin julkaistu kaksi singleä videoineen.
Ensimmäinen single SUN SUU toiselta pitkäsoitolta ilmestyi 19.8. Sun suun upea animaatiovideo on valloittanut maailmaa, näet sen täältä. Toinen singlelohkaisu Sirkkalankadulla julkaistiin 30.6. ja sen musiikkivideo on myös maailmalla, se näet täältä . Näistä medioista voit lukea aikaisemmista julkaisuista  lisää: takahuone.fi, IL-TVTurkulainen, Smack the Jack.
Rakasta Minä -esikoisalbumia voi kuunnella Spotifyssä, Itunesissa, Deezerissä, Google Playssä. Minä albumia löytyy vielä myös vanhana kunnon CD:nä, voit tilata sellaisen suoraan Masi Musicilta alla ohjeet tai hyvistä levykaupoista.


Veera Marian juttuja medioissa:

Aamuset: Turku vahvasti läsnä Veera Marian lauluissa. Lue juttu tästä.

Aamuset: Veera Maria löysi rohkeuden Poppiin Ranskasta. Lue juttu tästä.

Sipoon Sanomat: Veera Maria Lilla Villanissa. Lue juttu tästä.

Sipoon Sanomat: Laulut syntyvät Sipoon metsissä. Lue juttu tästä.

Suur-Jyväskylä: Veera Marian sanoitukset koskettavat. Lue juttu tästä.

Iltasanomat: Veera Marian toinen levy tekee tuloaan. Lue juttu tästä.

Riffi: Veera Maria: Minä. Lue juttu tästä.

Soundi: Veera Maria: Minä levyarvostelu: Lue juttu tästä.

 

Levy ja Lilla Villanissa pidetty julkkarikeikka sai upean arvostelun Sipoon sanomissa. Lue juttu tästä. Tule nauttimaan keikoille, meininki on kerrassaan hieno.


OSTA LEVYJÄ:
Sirkkalankadulla levy 15€ + postikulut 2€/ lähetys
Yhteensä 17€ kotiin toimitettuna.

Minä -albumi 10 euroa + postikulut 2€ / lähetys
Yhteensä 12€ kotiin toimitettuna.

Molemmat levyt 20€ + 2€ postikulut.
Yhteensä 22euroa kotiin toimitettuna <3

1. Lähetä alla olevat tiedot sähköpostiosoitteeseen
masimusiikki@gmail.com:
Nimesi
Postiosoitteesi
Puhelinnumerosi
Sähköpostiosoitteesi (jos eri)
Montako kappaletta cd:tä tilaat

2. Siirrä haluamaasi tuotemäärää vastaava summa postikuluineen tilille:OP IBAN: FI23 57804120020588. Saaja Korvenkari Media Oy ja lisää viestikenttään oma nimesi.

3. Heti kun maksu näkyy tilillämme ja olemme saaneet yhteystietosi, laitamme tavaraa tulemaan!

4. Laita CD -soimaan ja lähde Veera Marian kanssa musikaaliselle matkalle. Kiitos, että kuuntelet.

KUULUMISIA

24.11.2017 Vihdoin se ilmestyy

Ensin on tilanteita, keskusteluita ja havaintoja, sitten tulee hajanaisia ajatuksia. Nuo hajanaiset ajatukset alkavat muotoutua sanoiksi, lauseiksi ja sitten ne alkavat soida melodioina. Kaksi vuotta sitten lähti muotoutumaan toinen albumini, joka näkee päivän valon virallisesti perjantaina 30.11. Pitkä matka on kuljettu ja monta tuhatta tuntia on tehty jalostustyötä.
Kiitän aivojani ja aistejani, jotka ovat tietyllä tapaa ihanteelliset lauluntekijälle. Kaiken kiireen ja ruuhkavuosien keskelläkin pystyn havainnoimaan maailmaa todella tarkasti ja  ulkoistamaan itseni ns. kärpäseksi katossa, jolloin ainekset lauluihin syntyvät kuin itsestään. Aivoni myös ajattelevat lauseita usein suoraan melodioina, joten biisin alku ja ydin syntyvätkin parhaimmillaan kuin itsestään.
Toinen suuri kiitos kuuluu tuottaja Jaakko Järviselle , joka jalosti, paransi, hioi ja asetteli kunkin kappaleen juuri oikeanlaiseen musiikilliseen kehykseen. Järjetön määrä kärsivällisyyttä, taitoa, lahjakkuutta ja luovuutta on kuultavissa Sirkkalankadulla-levyllä. Samoin muusikot, jotka antoivat oman soundinsa ja taitonsa biiseihin. Kokonaisuus on elävä, ilmeikäs, harkittu ja kuitenkin aito. Juuri sellainen kuin sen pitääkin olla.
Nyt odotan suurella innolla, miten te rakkaat kuulijat otatte albumin vastaan. Mikä tulee olemaan teidän lempibiisinne? Mikä kolahtaa ja mikä ei!
Mutta hei se on valmis nyt ja pian tekin saatte kuulla sen.

3.7.2017 Sirkkalankadulla-singlen julkaisun jälkimainingeissa

Kuuntelin tänään alkuperäisen demon, jonka väkersin Sirkkalankatu-biisiin tammikuussa, joka sitten tuottaja Jaakko Järvisen käsittelyssä täydellistyi valmiiksi. Demo oli demo, mutta siitä kuuli heti, että biisi toimii. Tarina oli aito ja totta. Se sai aikaan kylmiä väreitä ja kyyneleitä. Sama vahva tunne liittyi biisiin heti, kun se alkoi syntyä. Sinä aamuna, kun herätessäni olin taas nähnyt unta opiskelunaikaisesta aika lailla täydellisesti vihkoon menneestä nuoruuden rakkaudestani. Pitkään aikaan en ollut muistanut koko tyyppiä, ihmettelin, että mistä se nyt taas tuli mieleen. Pieni juilaus, enää hyvin pieni, mutta kuitenkin. Siitä lähti ajatustyö, menneiden muistelu ja hetken päästä alkoi soida päässäni biisin avausfraasi Sirkkalankadulla mulla ja Lotalla… lopun olettekin kuulleet.
Ennen kuin biisi sai viimeisen muotonsa, musavideo tuli valmiiksi ja promoottori pääsi töihin biisin maailmalle saattamisessa, ehdin jo monta kertaa epäillä, että olikohan tämä näitä biisejä, joita ei olisi kannattanut kirjoittaa ollenkaan. Vitsit toi kertsi ei lähde? Se Hanimooni ja Santoriinikin on aika noloja? Ruususohva, kellä on ruususohvia? Apua, tajuuko kukaan tätä? (Kuuluu siihen luomistyönprosessiin.)
Mutta nyt kun te mahtavat ihmiset olette kuunnelleet biisiä ja antaneet siitä palautetta, olen äärimmäisen iloinen, että kirjoitin biisin. Te löysitte biisistä sen ”jutun” ja se on koskettanut teitä jollain tavalla. Se on ihan parasta, vähän käsittämätöntäkin, niin kuin musiikki yleensäkin, mutta aivan mielettömän palkitsevaa. Lisäksi uudet kuulijat olette löytäneet musiikistani sen aitouden, mikä on ehdottomasti se minun juttuni musiikintekijänä ja artistina. Kirjoitan laulut minua ihmisenä koskettavista pienistä, arkisistakin ja vähän suuremmista asioista ja siksipä ne ehkä koskettavat myös sinua, toista ihmistä. Kiitos siis, että kuuntelitte, kuuntelette ja annatte palautetta, arvostan todella

8.3.2017 Naistenpäivänä

Muistan, kun meidän mummo sanoi minulle ruokajonossa ollessani kutakuinkin 5 vuotta. Että mene sinä jonon perälle ja päästä pojat ensin. Muistan vieläkin sen pohjattoman ällistyksen ja suuttumuksen, joka nousi pintaan. Miksi minun tyttönä täytyisi mennä jonon perälle. Sanoin mummolle, etten varmasti mene. Lapioin sitten omalle lautaselleni kaikki perunamuusit ja lihapullat ja viisi paistettua kanamunaa. Jouduin kyllä luovuttamaan myöhemmin osan nälkäisille isoveljilleni ja serkkupojilleni. Tuolloin en vielä ymmärtänyt, mistä lähtökohdista 30-luvulla syntynyt mummoni omat asenteensa ja oppinsa oli perinyt. Naistenpäivänä on hyvä ensimmäisenä kiittää, että on menty monessa asiassa paljon eteenpäin.

Kiittää siitä, että saan olla nainen Suomessa. Saan käydä töissä, saan tehdä toisena työnä musiikkia, saan olla äiti ja silti yksilö. Saan valita menenkö vai enkö mene, teenkö vai enkö tee! Saan päättää omasta kehostani, omasta äänestäni ja omista tekemisistäni. Työ jatkukoon, että naiset ympäri maailman pääsisivät likimain samaan tilanteeseen. Tilanteeseen, jossa ei tarvitse koskaan ajatella, että jokin asia olisi saavuttamattomissa, vain sen vuoksi että syntyy tytöksi. Ja, jossa tytön ei tarvitse päästää poikia ruokajonossa ohi vain siksi, että he ovat poikia. Ystävällisyydestä sen voi kyllä tehdä.

Nostalgiapläjäyksen alustaman maailmanparannuksen jälkeen voidaan siirtyä asiaan. Mitä kuuluu naisartistille nimeltä Veera Maria. Laulaja-lauluntekijälle ja missä hemmetissä se levy viipyy?

Poliitikkomaisesti aloitan: Aika on ihmisen kallisarvoisin asia. Sillä on suuri merkitys, mitä ajallansa kukin tekee. Viime syyskuussa täyspäiväiseen arkityöhön palaaminen on ollut ilmeinen haaste ajankäytön näkökulmasta laulujen tekemiselle ja uuden levyn valmistumiselle. Mutta hei joka kuussa tulee rahaa, muusikolle ei niin itsestään selvää. Ja työn on innostavaa ja työkaverit mahtavia. Lisäksi kun maailmaan mahtuu kaksi ihastuttavaa alle kouluikäistä tyyppiä, aikaikkunat musiikin tekemiselle ovat todellakin pieniä ja usein huurussa tai tassunjälkien peittämiä.
Mutta, kun johonkin on liekehtivä sisäinen palo ja intohimo, tahto tekee tilaa, vaikkei sitä tiennyt olevankaan. Niin vain levyn 10 biisiä valmistui ja siirtyi tuottaja Jaakko Järvisen hellään huomaan muutama kuukausi sitten. Mahtavaa settiä tulossa luomusoundeja, suurta musikaalisuutta ja kivoja ylläreitä.

Levy on sisällöllisesti tyypillistä Veera Mariaa. Aiheet ovat monenkirjavia. Ollaan Turussa Sirkkalankadulla nuoruuden perässä ja Aurajoenrannalla rakastumassa. Korpimetsässä lammenrannalla ihmetellään elämää. Kaivataan suojatiellä menetettyä rakasta. Ihmetellään kaikkitietäviä tyyppejä. Todetaan, ettei kellään ole kaikkea. Ja tietysti rakastutaan ja kaivataan, iloitaan ja itketään. Sitähän se elämä on. Odotan suurella innolla, että te saatte kuulla, mitä kakkosalbumi tuo tullessaan. Hetki vain.

16.9.2016 Ajatuksia lauluntekemisestä ja artistiudesta. Vol. 1.

Olen saanut ihanaa palautetta Sun suu-biisistä, vaikkei se ole ehkä tyypillisintä Veera Mariaa.
”Jos biisisi ei lähde soimaan radiossa, se on oikeusmurha.”
”Tästä tulee niin hyvälle tuulelle, että on vain pakko soittaa sitä monta kertaa peräkkäin”.
”Miksi nämä sinun biisisi eivät soi radiossa?” ” Nyt on koetettu tehdä radioystävällistä musaa.”
Juuri tuohon radioasiaan on moni tarttunut. Niin miksi pienten artistien on niin vaikea saada musaa radioon? Päästä sille ”tarjottimelle”, jossa on enemmän ihmisiä kuulolla. Ja miksi sinne pääseminen on sitten hirvittävän tärkeää.

Monesti on myös kysytty sitä, miten pieni artisti pystyy tempoilemaan isoja rattaita ja markkinatalouden raakoja lainalaisuuksia vastaan? Tästä lähti käyntiin pohdinta pienlevy-yhtiötä edustavan artistin näkökulmasta tässä ajassa. Nykyään voisi myös leikkisästi vetää suuren linjavedon niihin artisteihin, jotka eivät ole vielä päässeet Vain Elämää – ohjelmaan ja sitten ne, jotka ovat. Ovatko Vain Elämää -artisti vasta varteenotettavia artisteja? Jonkun mielestä varmasti näin on ja jonkun mielestä sitten ei.
Yhtä kaikki fakta on se, että kerran kun se tunnettavuuden ja tuntemattomuuden välissä oleva lasikatto on ainakin osaltaan puhkaistu elämä artistina helpottuu aika lailla. Ainakin ammattimaisen ja jokseenkin kannattavan musiikin tekemisen saralla. Lasikatto tulee yllättävän monissa paikoissa vastaan, kun musiikin laaja-alainen tarjonta on kaventuneempaa kuin koskaan. Media on keskittyneempää kuin koskaan. Jos soit jollain tietyllä radiokanavalla, pääset hyväntekeväisyystempauksiin ja tv-ohjelmiin kanaville, jotka edustavat samaa mediapoolia. Pienillä tekijöillä ei ole näihin pirskeisiin asiaa. Hyvin pieni joukko ihmisiä päättää, mitä musiikkia ihmisille tarjotaan ja muusta ihmiset eivät välttämättä edes tiedä. Kansa tietää, on vanha hokema, joka ei kyllä enää pidä paikkaansa. Miten kansa tietää, jos sille ei anneta edes mahdollisuutta. Radio- ja mediahuomio tietysti vaikuttaa kaikkeen pienen artisti kohdalla, radiosoittoon, keikkailuun, uuden musiikin rahoittamiseen, medianäkyvyyteen jne. Vanha tylsä jorina.

Millaisia vaatimuksia vielä tuntemattomien artistien pitäisi sitten täyttää? Millainen on myyvä artistiprofiili.
Pitäisi olla tietty kiinnostava tai oikeastaan vielä vähän kiinnostavampi kuin kukaan muu. Pitäisi olla tarpeeksi normaali, olematta kuitenkaan tylsä. Pitäisi olla jotenkin erityislaatuinen olematta kuitenkaan liian outo. Tausta tulisi olla jotenkin omalaatuinen, toinen ammatti esim. haudankaivaja, roska-autonkuljettaja tai astronautti. Laulaakin pitää osata, mutta ei liian hyvin. Äänen pitäisi olla persoonallinen, muttei ärsyttävä. Hyvännäköinen täytyy olla tai sitten jotenkin erikoisennäköinen. Laulava perheenäiti, ei enää Mira Potkosen jälkeen myy, joten siirrytään tisseihin ja paljaaseen pintaan. Tissejä tai vesirajaa pitäisi näytellä sillai sopivasti, ettei olisi kuitenkaan tyrkky. Mutta sillä silmällä kuitenkin tarpeeksi paljastavaa pintaa, että saattaisi päästä iltalehtien klikki-listoille ja saisi sitä kautta jotain tunnettavuutta. Tosin sitten menisi maine eikä muusikkona enää arvostettaisi. Ehkä joku saattaisi tulla kohun vuoksi keikalle, jos sataisi vettä ei sitten kuitenkaan sekään tulisi.
Sitten olisi hyvä osallistua johonkin kykykilpailuun, Taltentiin, Voffiin, Idolsiin tms., koska jos sattuisi menestymään olisihan se kiitorata parrasvaloihin. Jos taas ei menestyisi saisi naamansa ainakin telkkariin. Mutta sitten, jos ei menesty on riski saada leima, josta nolla-Kojo on ehkä karuin esimerkki.

Sitten pitäisi olla aina ja pysyvästi 20-vuotias. Tai paras olisi breikata jo sikiövaiheessa. Voi tietysti olla jatkuvasti todella hyvännäköinen ikäisekseen tai jotenkin raflaava. Niin jos ei ole siis breikannut sikiönä, jos on, niin voi tehdä melkein mitä vain koko loppu-uransa.
Laulunaiheet ei saisi olla liian vakavia, jos mielii radioon. Tai, jos aihe on vakava se pitäisi kertoa niin, ettei sitä suoraan tajuaisi. Sitten taas, jos laulaa kevyistä höttöaiheista, saa leiman siitä, että tekee radioystävällistä hajutonta ja mautonta, poppia. Radioon pääsy on kuitenkin yksi tärkeimmistä musiikintekijän tavoitteista. Radiosoitto mahdollistaa niin monia asioita.
Vaikkakin radioon on nykyään äärimmäisen vaikea, suurelle osalle kanavista jopa mahdoton päästä pienistä lev-yhtiöistä.  Jos ei läpäise noin kymmenen portinvartijan seulaa, radiosoittoon ei pääse. Portinvartijat ovat radioiden musapäälliköitä ja suurten levy-yhtiöiden tyyppejä. Suoratoistopalvelutkin ovat aika lailla valloitettuja.
Musiikilla ei nyt sikäli ole niin väliä, kunhan se on tarpeeksi yksinkertaista , kuitenkin jotenkin fressiä, mutta melodia ei saa olla liian polveileva. Mieluummin aikamoinen mölymatto kuin taitavaa soitantaa. Ja ensimmäisen kertosäkeen pitää alkaa miltei heti. Ei kukaan jaksa 20 sekuntia kauemmin odottaa.

Kun tämä kaikki on niin vaikeaa, rahaa menee enemmän kuin tulee, ei pääse sinne Seiska-lehteenkään, radiot ei soita, eikä keikoille tule huonolla säällä kuin kourallinen porukkaa. Niin miksi ihmeessä minä ja moni muu pienehkö lauluntekijä sitten tekee tätä artisti maksaa- touhua, kaikesta huolimatta ja juuri siksi? Kysymys ei ole oikeastaan järkevä ollenkaan, koska muuta mahdollisuutta ei omalla kohdallani ole eikä varmasti muillakaan, jotka tätä kaikesta huolimatta ja juuri siksi tekevät. Onhan moni pienyrittäjäkin aloittanut upean tarinansa nollasta ja hyvin pienestä ja kohta siitä tuli jotain suurta tai ainakin niin suurta, että se oli kannattavaa ja palkitsevaa. Onko tässä mitään järkeä on ollut tiuhaan mielessä pomppinut kysymys?
Mutta miksi ihminen ei tekisi sitä, mistä nauttii kaikkein eniten? Hulluhan sitä olisi, jos ei tekisi. Olkoonkin lieveilmiöt siinä ympärillä sitten, mitä tahansa.
Se vaan on niin, etten mistään muusta nauti yhtä paljon kuin niistä hetkistä, kun syntyy uusi laulu. Kun joku kuulee sen ja kun se saa toisessa ihmisessä aikaan jotain. Olipa se sitten niin, että pienen artistin keikoilla käy välillä kovin vähän ihmisiä, mutta ai ai, kun se yksikin ihminen tulee sanomaan, että miten sinä pystyitkään kirjoittamaan laulun juuri minun elämästäni. Tuulimyllyjä ja maailman tylyjä lakeja vastaan on turha taistella. Niihin on myös turha tuhlata liiemmin ajatuksiansa. Keskity siihen, mitä itse voit tehdä, vain siihen voit vaikuttaa. Ja minä lupaan, että minä teen niin ja se tarkoittaa paljon lisää lauluja. Ja haluan kiittää joka ikistä kuuntelijaa, että olette kuunnelleet minun tekemiäni biisejä, osaa minusta. Jotku kerran, kaksi kertaa tai monta kertaa.
Ei laulu olisi laulu ilman laulajaa, mutta kovin laiha ja onneton laulu olisi myös ilman kuulijoita.

Kiitos, että kuuntelette <3

15.8.2016 sun suu heittäytyy ihastumiseen

Antoisan mutta myös erittäin raskaan vuoden jälkeen on ihanaa julkaista uutta musaa. Vieläpä kepeää, nauravaista, älä turhia ajattele, keskity ihastumiseen ja suutelointiin kehottavaa musiikkia. Sellaista on luvassa ihanassa elokuussa, kun pitkään ja rakkaudella tehty toisen albumin ensimmäinen single julkaistaan. Se kantaa nimeä Sun suu.

Biisin ajatus syntyi päässäni, kun kuuntelin aikuisten sinkkujen puheita kumppanin löytämisestä. Siitä suuresta toiveesta ja kaipuusta, mutta myös järjettömistä odotuksista. Odotuksista, joita kukaan ei oikeastaan voisi täyttää. Siitä kuinka ei edes anneta tunteen viedä, kun jo ensi tapaamisella uuden ihmisen tulisi täyttää pitkä ja leveä lista kaikenlaisia kriteereitä.

Syvennyin ajatukseen, mitä tapahtuu, kun ihastuu ja ANTAA itsensä ihastua. Mihin fokus toisessa keskittyy, jos jättää kaikki turhat ja rakennetut kriteerit pois. Suuhun ja suuteluun! Tottakai! Toisen sanat muuttuvat puuroksi, korvat eivät halua kuulla eikä kuunnella, halutaan vain suudella.

Ihastumisen huumaa nähdään myös musavideolla, jossa artistina seikkailen ihastumisen ihmemaassa upeiden SATU KETTUSEN vesivärikuvitusten seassa, jotka NOORA SIRÉN on animoinut. Wau, ihanan kepeätä höttöä.

Levylllä on sitten sitä taattua kyynelkanavat aukaisevaa pohdiskelevaa Veera Mariaa, mutta tässä mennään ihastumiskuplan mukana eikä turhia pohdiskella. Sun suu on myös ensimmäinen uuden tuottajan kanssa tehty biisi. Saanko esitellä Veera Marian livekeikoilta tutun superkitaristin, joka on osoittautunut varsinaiseksi tuottajaguruksi ja hän on JAAKKO JÄRVINEN. Laatua tulossa.

Keikat

TULEVAT Keikat 2018

Lapinlahden kirkko 11.5  klo 17:00
Hotelli-ravintola Pihkuri, Viitasaari 12.5. klo 23:00

Ylä-Ruth, Jyväskylä 26.1.2018
Pannuhuone, Kuopio, 27.1.2018
Paahtimo, Porvoo 11.2.2018

MENNEET KEIKAT 2017

Ravintola Cactus, Helsinki, 24.11. Klo 22.30
Lilla Villan, Sipoo, 18.11. klo 19:00
Waterloo Turku, 15.4.2017 klo 22:30
Lilla Villan 22.4.2017 Klo 19:00
Café Piritta 27.5.2017 Klo 21:00

Menneet Keikat 2016

KOM-ravintola 30.5.2016 KLO 20:00
Cafe Intro, Kerava 2.4.2016 klo 20:00
Topeliussali, Sipoo 14.2.2016
Ravintola Tiirikkala, Turku 28.1.2016

Menneet keikat 2015

Lilla Villan, Sipoo 16.1.2015
Allotria, HKI 22.01.2015
Sture Jazz, HKI 25.1.2015
Pannuhuone, Kuopio 13.2.2015
Vintti, Siilinjärvi 14.2.2015
Sunhill, Kerava 6.3.2015 klo 20:00
Semifinal, Helsinki 18.3.2015 21:30
Paahtimo, Porvoo 19.3.2015 20:00
EarthHour, TBA Sipoo 28.3.2015
Hotelli Pihkuri, Viitasaari 8.5.2015
Henry’s Pub, Kuopio 9.5.2015
Siilinjärven Kirkko 24.5.2015
Ylä-Ruth, Jyväskylä, 30.05.2015
Poppari, Jyväskylä 30.7.2015
Sipoon paroni 27.11.2015
Nurmeksen Joulumusiikki 4.12.2015

Keikkamyynti:

Masi Music
040 71 99 380
masimusiikki(a)gmail.com
mikko.korvenkari(a)gmail.com

Kuka on Veera Maria?

Veera Maria on syntynyt Siilinjärvellä. Musiikinopettaja ja laulaja äiti ohjasi lapsiaan musiikin pariin hyvin varhain. Veera Maria aloitti musikkiopinnot 7-vuotiaana Kuopion Konservatoriossa viulun soitolla. Pian pääaineeksi vaihtui poikkihuilu. Kuopion musiikkilukiossa hän aloitti klassisen laulun opiskelun ja löysi silloin rakkaimman instrumenttinsa. Vietti vaihto-oppilasvuoden Quebekissä, jossa oppi ranskan kielen.
Ylioppilasjuhlien jälkeen muutti Turkuun Ranskan kielen kääntämisen opintojen perässä. Vaihto-oppilaana Lyonissa kävi chanson-laulutunneilla, josta sai innoituksen alkaa esittää chansoneita alkukielellä Suomessa. Myöhemmin juuri ranskalaiset chansonit olivat suurin innoke tehdä omia lauluja.

Kirjoitti ensimmäiset laulunsa 2010, vuonna 2012-2013 opiskeli toisen lapsensa hoitovapaan ohessa lauluntekijäkoulussa Pekka Ruuskan, Martti Heikkilän ja Sara Suvelan opissa.
Esikoisalbumi Minä julkaistiin 2015, jota seurasi noin 15 esiintymisen levynjulkaisukiertue.
Esikoisalbumilta radioissa soi eniten Ainoa Isä –kappale, joka kertoo artistin omasta isäsuhteesta. Toisella albumilla on kappaleelle jatko-osa Missä olet nyt lauluntekijän isän kuollessa yllättäen nopeasti edenneeseen sairauteen isänpäivänä 2015.
Veera Marian tavaramerkiksi ovatkin nousseet rehelliset ja aidot tarinat ja niiden arkisetkin sanoitukset. Toinen ruuhkavuosien keskellä syntynyt pitkäsoitto jatkaa esikoislevyn jalanjäljissä, mutta tilaa ja muhkeutta on enemmän.

Luonnonlapseksiksin kutsuttu lauluntekijä rakastaa omenapuita, leivinuunia ja koripalloa. Veera Marialla on koko ajan sata rautaa tulessa. Hän on kuuluisa siitä, että kadottaa useita avaimia ja avainlukulistoja vuodessa. Metsä on artistin toinen koti, rauhoittumisen tyyssija ja suurin inspiraation lähde luovuudelle. 11-vuotias irlanninsetteri Masi on artistin muusa, josta levy-yhtiökin on saanut nimensä.
Ihmisenä Veera Maria kammoksuu pikkumaisuutta, välinpitämättömyyttä ja liiallista turhamaisuutta. Hän kokee voimakasta maailmantuskaa, jota on helpompi käsitellä ja sietää musiikin kautta. Lauluntekijä tekee musiikkia, koska ei voi olla tekemättä sitä. Ja koska maailmasta tulee kauniimpi paikka, kun se soi. Live-esiintyminen on artistin mielestä parasta, mitä on olemassa.  – Silloin minä todella elän, jokaisella solullani. 

Veera Korvenkari

36-vuotias
Syntynyt ja kasvanut Siilinjärvellä
Asuu Sipoossa aviomiehensä, kahden lapsensa
(s. 2010 ja s. 2011) ja kahden koiransa eli sävellyskumppaninsa kanssa
Opiskeli ja asui Turussa
Koulutus:  FM
Työskentelee myös Sokoksen Digitaalisten kanavien tuottajana
Musiikkityyli: Poplaulelma
Levy-yhtiö: Oma pienlevy-yhtiö Masi Music
Jakelija: Texicalli records.
Julkaissut kaksi pitkäsoittoa:
Minä 2015, Sirkkalankadulla 2017

Motto: On vain asioita, jotka jo osaan, ja joita en vielä osaa.

 

 

 

 

 

Promokuvat ja yhteys

Keikkamyynti ja mediayhteys:

Masi Music
040 71 99 380
masimusiikki(a)gmail.com
mikko.korvenkari(a)gmail.com

VEERA_MARIA_2017_PROMO

 

veera_maria_Promo-2017

VM_Sirkkalankadulla_coverart
Veera Maria Coverart Sirkkalankadulla single 2017

 

VeeraMaria_promo2017
Sirkkalankadulla-single promokuva
VeeraMaria_Promo1
Veera Maria promokuva 2016
VeeraMaria_promo2
Veera Maria promokuva2 2016
VeeraMaria_promo3
Veera Maria promokuva3 2016
VeeraMariapromo5
Veera Maria promokuva4 2016
VeeraMariapromo6
Veera Maria promokuva6 2016
VeeraMaria_promo4
Veera Maria promokuva7 2016

 

veera_maria_sun_suu_cover_art_1477x1477
Veera Maria Sun suu_promo