KUULUMISIA

24.11.2017 Vihdoin se ilmestyy

Ensin on tilanteita, keskusteluita ja havaintoja, sitten tulee hajanaisia ajatuksia. Nuo hajanaiset ajatukset alkavat muotoutua sanoiksi, lauseiksi ja sitten ne alkavat soida melodioina. Kaksi vuotta sitten lähti muotoutumaan toinen albumini, joka näkee päivän valon virallisesti perjantaina 30.11. Pitkä matka on kuljettu ja monta tuhatta tuntia on tehty jalostustyötä.
Kiitän aivojani ja aistejani, jotka ovat tietyllä tapaa ihanteelliset lauluntekijälle. Kaiken kiireen ja ruuhkavuosien keskelläkin pystyn havainnoimaan maailmaa todella tarkasti ja  ulkoistamaan itseni ns. kärpäseksi katossa, jolloin ainekset lauluihin syntyvät kuin itsestään. Aivoni myös ajattelevat lauseita usein suoraan melodioina, joten biisin alku ja ydin syntyvätkin parhaimmillaan kuin itsestään.
Toinen suuri kiitos kuuluu tuottaja Jaakko Järviselle , joka jalosti, paransi, hioi ja asetteli kunkin kappaleen juuri oikeanlaiseen musiikilliseen kehykseen. Järjetön määrä kärsivällisyyttä, taitoa, lahjakkuutta ja luovuutta on kuultavissa Sirkkalankadulla-levyllä. Samoin muusikot, jotka antoivat oman soundinsa ja taitonsa biiseihin. Kokonaisuus on elävä, ilmeikäs, harkittu ja kuitenkin aito. Juuri sellainen kuin sen pitääkin olla.
Nyt odotan suurella innolla, miten te rakkaat kuulijat otatte albumin vastaan. Mikä tulee olemaan teidän lempibiisinne? Mikä kolahtaa ja mikä ei!
Mutta hei se on valmis nyt ja pian tekin saatte kuulla sen.

3.7.2017 Sirkkalankadulla-singlen julkaisun jälkimainingeissa

Kuuntelin tänään alkuperäisen demon, jonka väkersin Sirkkalankatu-biisiin tammikuussa, joka sitten tuottaja Jaakko Järvisen käsittelyssä täydellistyi valmiiksi. Demo oli demo, mutta siitä kuuli heti, että biisi toimii. Tarina oli aito ja totta. Se sai aikaan kylmiä väreitä ja kyyneleitä. Sama vahva tunne liittyi biisiin heti, kun se alkoi syntyä. Sinä aamuna, kun herätessäni olin taas nähnyt unta opiskelunaikaisesta aika lailla täydellisesti vihkoon menneestä nuoruuden rakkaudestani. Pitkään aikaan en ollut muistanut koko tyyppiä, ihmettelin, että mistä se nyt taas tuli mieleen. Pieni juilaus, enää hyvin pieni, mutta kuitenkin. Siitä lähti ajatustyö, menneiden muistelu ja hetken päästä alkoi soida päässäni biisin avausfraasi Sirkkalankadulla mulla ja Lotalla… lopun olettekin kuulleet.
Ennen kuin biisi sai viimeisen muotonsa, musavideo tuli valmiiksi ja promoottori pääsi töihin biisin maailmalle saattamisessa, ehdin jo monta kertaa epäillä, että olikohan tämä näitä biisejä, joita ei olisi kannattanut kirjoittaa ollenkaan. Vitsit toi kertsi ei lähde? Se Hanimooni ja Santoriinikin on aika noloja? Ruususohva, kellä on ruususohvia? Apua, tajuuko kukaan tätä? (Kuuluu siihen luomistyönprosessiin.)
Mutta nyt kun te mahtavat ihmiset olette kuunnelleet biisiä ja antaneet siitä palautetta, olen äärimmäisen iloinen, että kirjoitin biisin. Te löysitte biisistä sen ”jutun” ja se on koskettanut teitä jollain tavalla. Se on ihan parasta, vähän käsittämätöntäkin, niin kuin musiikki yleensäkin, mutta aivan mielettömän palkitsevaa. Lisäksi uudet kuulijat olette löytäneet musiikistani sen aitouden, mikä on ehdottomasti se minun juttuni musiikintekijänä ja artistina. Kirjoitan laulut minua ihmisenä koskettavista pienistä, arkisistakin ja vähän suuremmista asioista ja siksipä ne ehkä koskettavat myös sinua, toista ihmistä. Kiitos siis, että kuuntelitte, kuuntelette ja annatte palautetta, arvostan todella

8.3.2017 Naistenpäivänä

Muistan, kun meidän mummo sanoi minulle ruokajonossa ollessani kutakuinkin 5 vuotta. Että mene sinä jonon perälle ja päästä pojat ensin. Muistan vieläkin sen pohjattoman ällistyksen ja suuttumuksen, joka nousi pintaan. Miksi minun tyttönä täytyisi mennä jonon perälle. Sanoin mummolle, etten varmasti mene. Lapioin sitten omalle lautaselleni kaikki perunamuusit ja lihapullat ja viisi paistettua kanamunaa. Jouduin kyllä luovuttamaan myöhemmin osan nälkäisille isoveljilleni ja serkkupojilleni. Tuolloin en vielä ymmärtänyt, mistä lähtökohdista 30-luvulla syntynyt mummoni omat asenteensa ja oppinsa oli perinyt. Naistenpäivänä on hyvä ensimmäisenä kiittää, että on menty monessa asiassa paljon eteenpäin.

Kiittää siitä, että saan olla nainen Suomessa. Saan käydä töissä, saan tehdä toisena työnä musiikkia, saan olla äiti ja silti yksilö. Saan valita menenkö vai enkö mene, teenkö vai enkö tee! Saan päättää omasta kehostani, omasta äänestäni ja omista tekemisistäni. Työ jatkukoon, että naiset ympäri maailman pääsisivät likimain samaan tilanteeseen. Tilanteeseen, jossa ei tarvitse koskaan ajatella, että jokin asia olisi saavuttamattomissa, vain sen vuoksi että syntyy tytöksi. Ja, jossa tytön ei tarvitse päästää poikia ruokajonossa ohi vain siksi, että he ovat poikia. Ystävällisyydestä sen voi kyllä tehdä.

Nostalgiapläjäyksen alustaman maailmanparannuksen jälkeen voidaan siirtyä asiaan. Mitä kuuluu naisartistille nimeltä Veera Maria. Laulaja-lauluntekijälle ja missä hemmetissä se levy viipyy?

Poliitikkomaisesti aloitan: Aika on ihmisen kallisarvoisin asia. Sillä on suuri merkitys, mitä ajallansa kukin tekee. Viime syyskuussa täyspäiväiseen arkityöhön palaaminen on ollut ilmeinen haaste ajankäytön näkökulmasta laulujen tekemiselle ja uuden levyn valmistumiselle. Mutta hei joka kuussa tulee rahaa, muusikolle ei niin itsestään selvää. Ja työn on innostavaa ja työkaverit mahtavia. Lisäksi kun maailmaan mahtuu kaksi ihastuttavaa alle kouluikäistä tyyppiä, aikaikkunat musiikin tekemiselle ovat todellakin pieniä ja usein huurussa tai tassunjälkien peittämiä.
Mutta, kun johonkin on liekehtivä sisäinen palo ja intohimo, tahto tekee tilaa, vaikkei sitä tiennyt olevankaan. Niin vain levyn 10 biisiä valmistui ja siirtyi tuottaja Jaakko Järvisen hellään huomaan muutama kuukausi sitten. Mahtavaa settiä tulossa luomusoundeja, suurta musikaalisuutta ja kivoja ylläreitä.

Levy on sisällöllisesti tyypillistä Veera Mariaa. Aiheet ovat monenkirjavia. Ollaan Turussa Sirkkalankadulla nuoruuden perässä ja Aurajoenrannalla rakastumassa. Korpimetsässä lammenrannalla ihmetellään elämää. Kaivataan suojatiellä menetettyä rakasta. Ihmetellään kaikkitietäviä tyyppejä. Todetaan, ettei kellään ole kaikkea. Ja tietysti rakastutaan ja kaivataan, iloitaan ja itketään. Sitähän se elämä on. Odotan suurella innolla, että te saatte kuulla, mitä kakkosalbumi tuo tullessaan. Hetki vain.

16.9.2016 Ajatuksia lauluntekemisestä ja artistiudesta. Vol. 1.

Olen saanut ihanaa palautetta Sun suu-biisistä, vaikkei se ole ehkä tyypillisintä Veera Mariaa.
”Jos biisisi ei lähde soimaan radiossa, se on oikeusmurha.”
”Tästä tulee niin hyvälle tuulelle, että on vain pakko soittaa sitä monta kertaa peräkkäin”.
”Miksi nämä sinun biisisi eivät soi radiossa?” ” Nyt on koetettu tehdä radioystävällistä musaa.”
Juuri tuohon radioasiaan on moni tarttunut. Niin miksi pienten artistien on niin vaikea saada musaa radioon? Päästä sille ”tarjottimelle”, jossa on enemmän ihmisiä kuulolla. Ja miksi sinne pääseminen on sitten hirvittävän tärkeää.

Monesti on myös kysytty sitä, miten pieni artisti pystyy tempoilemaan isoja rattaita ja markkinatalouden raakoja lainalaisuuksia vastaan? Tästä lähti käyntiin pohdinta pienlevy-yhtiötä edustavan artistin näkökulmasta tässä ajassa. Nykyään voisi myös leikkisästi vetää suuren linjavedon niihin artisteihin, jotka eivät ole vielä päässeet Vain Elämää – ohjelmaan ja sitten ne, jotka ovat. Ovatko Vain Elämää -artisti vasta varteenotettavia artisteja? Jonkun mielestä varmasti näin on ja jonkun mielestä sitten ei.
Yhtä kaikki fakta on se, että kerran kun se tunnettavuuden ja tuntemattomuuden välissä oleva lasikatto on ainakin osaltaan puhkaistu elämä artistina helpottuu aika lailla. Ainakin ammattimaisen ja jokseenkin kannattavan musiikin tekemisen saralla. Lasikatto tulee yllättävän monissa paikoissa vastaan, kun musiikin laaja-alainen tarjonta on kaventuneempaa kuin koskaan. Media on keskittyneempää kuin koskaan. Jos soit jollain tietyllä radiokanavalla, pääset hyväntekeväisyystempauksiin ja tv-ohjelmiin kanaville, jotka edustavat samaa mediapoolia. Pienillä tekijöillä ei ole näihin pirskeisiin asiaa. Hyvin pieni joukko ihmisiä päättää, mitä musiikkia ihmisille tarjotaan ja muusta ihmiset eivät välttämättä edes tiedä. Kansa tietää, on vanha hokema, joka ei kyllä enää pidä paikkaansa. Miten kansa tietää, jos sille ei anneta edes mahdollisuutta. Radio- ja mediahuomio tietysti vaikuttaa kaikkeen pienen artisti kohdalla, radiosoittoon, keikkailuun, uuden musiikin rahoittamiseen, medianäkyvyyteen jne. Vanha tylsä jorina.

Millaisia vaatimuksia vielä tuntemattomien artistien pitäisi sitten täyttää? Millainen on myyvä artistiprofiili.
Pitäisi olla tietty kiinnostava tai oikeastaan vielä vähän kiinnostavampi kuin kukaan muu. Pitäisi olla tarpeeksi normaali, olematta kuitenkaan tylsä. Pitäisi olla jotenkin erityislaatuinen olematta kuitenkaan liian outo. Tausta tulisi olla jotenkin omalaatuinen, toinen ammatti esim. haudankaivaja, roska-autonkuljettaja tai astronautti. Laulaakin pitää osata, mutta ei liian hyvin. Äänen pitäisi olla persoonallinen, muttei ärsyttävä. Hyvännäköinen täytyy olla tai sitten jotenkin erikoisennäköinen. Laulava perheenäiti, ei enää Mira Potkosen jälkeen myy, joten siirrytään tisseihin ja paljaaseen pintaan. Tissejä tai vesirajaa pitäisi näytellä sillai sopivasti, ettei olisi kuitenkaan tyrkky. Mutta sillä silmällä kuitenkin tarpeeksi paljastavaa pintaa, että saattaisi päästä iltalehtien klikki-listoille ja saisi sitä kautta jotain tunnettavuutta. Tosin sitten menisi maine eikä muusikkona enää arvostettaisi. Ehkä joku saattaisi tulla kohun vuoksi keikalle, jos sataisi vettä ei sitten kuitenkaan sekään tulisi.
Sitten olisi hyvä osallistua johonkin kykykilpailuun, Taltentiin, Voffiin, Idolsiin tms., koska jos sattuisi menestymään olisihan se kiitorata parrasvaloihin. Jos taas ei menestyisi saisi naamansa ainakin telkkariin. Mutta sitten, jos ei menesty on riski saada leima, josta nolla-Kojo on ehkä karuin esimerkki.

Sitten pitäisi olla aina ja pysyvästi 20-vuotias. Tai paras olisi breikata jo sikiövaiheessa. Voi tietysti olla jatkuvasti todella hyvännäköinen ikäisekseen tai jotenkin raflaava. Niin jos ei ole siis breikannut sikiönä, jos on, niin voi tehdä melkein mitä vain koko loppu-uransa.
Laulunaiheet ei saisi olla liian vakavia, jos mielii radioon. Tai, jos aihe on vakava se pitäisi kertoa niin, ettei sitä suoraan tajuaisi. Sitten taas, jos laulaa kevyistä höttöaiheista, saa leiman siitä, että tekee radioystävällistä hajutonta ja mautonta, poppia. Radioon pääsy on kuitenkin yksi tärkeimmistä musiikintekijän tavoitteista. Radiosoitto mahdollistaa niin monia asioita.
Vaikkakin radioon on nykyään äärimmäisen vaikea, suurelle osalle kanavista jopa mahdoton päästä pienistä lev-yhtiöistä.  Jos ei läpäise noin kymmenen portinvartijan seulaa, radiosoittoon ei pääse. Portinvartijat ovat radioiden musapäälliköitä ja suurten levy-yhtiöiden tyyppejä. Suoratoistopalvelutkin ovat aika lailla valloitettuja.
Musiikilla ei nyt sikäli ole niin väliä, kunhan se on tarpeeksi yksinkertaista , kuitenkin jotenkin fressiä, mutta melodia ei saa olla liian polveileva. Mieluummin aikamoinen mölymatto kuin taitavaa soitantaa. Ja ensimmäisen kertosäkeen pitää alkaa miltei heti. Ei kukaan jaksa 20 sekuntia kauemmin odottaa.

Kun tämä kaikki on niin vaikeaa, rahaa menee enemmän kuin tulee, ei pääse sinne Seiska-lehteenkään, radiot ei soita, eikä keikoille tule huonolla säällä kuin kourallinen porukkaa. Niin miksi ihmeessä minä ja moni muu pienehkö lauluntekijä sitten tekee tätä artisti maksaa- touhua, kaikesta huolimatta ja juuri siksi? Kysymys ei ole oikeastaan järkevä ollenkaan, koska muuta mahdollisuutta ei omalla kohdallani ole eikä varmasti muillakaan, jotka tätä kaikesta huolimatta ja juuri siksi tekevät. Onhan moni pienyrittäjäkin aloittanut upean tarinansa nollasta ja hyvin pienestä ja kohta siitä tuli jotain suurta tai ainakin niin suurta, että se oli kannattavaa ja palkitsevaa. Onko tässä mitään järkeä on ollut tiuhaan mielessä pomppinut kysymys?
Mutta miksi ihminen ei tekisi sitä, mistä nauttii kaikkein eniten? Hulluhan sitä olisi, jos ei tekisi. Olkoonkin lieveilmiöt siinä ympärillä sitten, mitä tahansa.
Se vaan on niin, etten mistään muusta nauti yhtä paljon kuin niistä hetkistä, kun syntyy uusi laulu. Kun joku kuulee sen ja kun se saa toisessa ihmisessä aikaan jotain. Olipa se sitten niin, että pienen artistin keikoilla käy välillä kovin vähän ihmisiä, mutta ai ai, kun se yksikin ihminen tulee sanomaan, että miten sinä pystyitkään kirjoittamaan laulun juuri minun elämästäni. Tuulimyllyjä ja maailman tylyjä lakeja vastaan on turha taistella. Niihin on myös turha tuhlata liiemmin ajatuksiansa. Keskity siihen, mitä itse voit tehdä, vain siihen voit vaikuttaa. Ja minä lupaan, että minä teen niin ja se tarkoittaa paljon lisää lauluja. Ja haluan kiittää joka ikistä kuuntelijaa, että olette kuunnelleet minun tekemiäni biisejä, osaa minusta. Jotku kerran, kaksi kertaa tai monta kertaa.
Ei laulu olisi laulu ilman laulajaa, mutta kovin laiha ja onneton laulu olisi myös ilman kuulijoita.

Kiitos, että kuuntelette <3

15.8.2016 sun suu heittäytyy ihastumiseen

Antoisan mutta myös erittäin raskaan vuoden jälkeen on ihanaa julkaista uutta musaa. Vieläpä kepeää, nauravaista, älä turhia ajattele, keskity ihastumiseen ja suutelointiin kehottavaa musiikkia. Sellaista on luvassa ihanassa elokuussa, kun pitkään ja rakkaudella tehty toisen albumin ensimmäinen single julkaistaan. Se kantaa nimeä Sun suu.

Biisin ajatus syntyi päässäni, kun kuuntelin aikuisten sinkkujen puheita kumppanin löytämisestä. Siitä suuresta toiveesta ja kaipuusta, mutta myös järjettömistä odotuksista. Odotuksista, joita kukaan ei oikeastaan voisi täyttää. Siitä kuinka ei edes anneta tunteen viedä, kun jo ensi tapaamisella uuden ihmisen tulisi täyttää pitkä ja leveä lista kaikenlaisia kriteereitä.

Syvennyin ajatukseen, mitä tapahtuu, kun ihastuu ja ANTAA itsensä ihastua. Mihin fokus toisessa keskittyy, jos jättää kaikki turhat ja rakennetut kriteerit pois. Suuhun ja suuteluun! Tottakai! Toisen sanat muuttuvat puuroksi, korvat eivät halua kuulla eikä kuunnella, halutaan vain suudella.

Ihastumisen huumaa nähdään myös musavideolla, jossa artistina seikkailen ihastumisen ihmemaassa upeiden SATU KETTUSEN vesivärikuvitusten seassa, jotka NOORA SIRÉN on animoinut. Wau, ihanan kepeätä höttöä.

Levylllä on sitten sitä taattua kyynelkanavat aukaisevaa pohdiskelevaa Veera Mariaa, mutta tässä mennään ihastumiskuplan mukana eikä turhia pohdiskella. Sun suu on myös ensimmäinen uuden tuottajan kanssa tehty biisi. Saanko esitellä Veera Marian livekeikoilta tutun superkitaristin, joka on osoittautunut varsinaiseksi tuottajaguruksi ja hän on JAAKKO JÄRVINEN. Laatua tulossa.

Submit a comment